9.9.2012

Me tykätään tästä!

Syksyllä 2011 Revontuli-Opisto toteutti toiveeni ja tarjosi mahdollisuuden suorittaa aikuisten kuvataiteen perusopinnot Kittilässä. Tavoitteena on käydä läpi 500 tunnin opintokokonaisuus, joka jakautuu viidelle vuodelle.

Olin ikionnellinen, kun ensimmäisellä kurssilla meitä kurssilaisia oli sitten peräti kymmenkunta (naista) ja kurssi pääsi käyntiin. Syyslukukaudella 2011 opiskelimme Liisa Palosaaren johdolla piirtämisen tekniikoita erilaisin välinein. En ole koskaan erityisemmin välittänyt piirtämisestä, vaan olen kokenut sen pikemminkin jonkinlaisena pakkopullana, jota ilman ei oikein voi maalata. Kurssin aikana pakkopulla alkoi maistua hyvältä, ja näytti siltä, että osaan ehkä sittenkin hiukkasen piirtää!

Kevälukukaudella 2012 opiskelimme grafiikkaa, mikä oli minulle aivan uutta. Toki olin koulussa joskus esihistoriallisina aikoina harjoitellut puupiirrosten ja linoleikkausten tekoa, mutta siinä kaikki. Ihastuin erityisesti collagrafiaan. Teimme painolaatan liimaamalla kartongille kuvat, jotka olimme leikanneet kartongista tai paksusta paperista, ja vedimme telalla painovärin laatalle. Sitten kokeilimme painamista erilaisille papereille.

Alla olevan collagrafiani nimi on Sudenjuoksu, ja tein siitä useita vedoksia aloittaen yksivärisestä ja lisäten koko ajan lisää värejä. Tämä on viimeisimpiä vedoksia.
 
Birgitta Brusila: Sudenjuoksu. Collagrafia 2012.
Helmikuussa esittelimme Kittilän kirjastossa piirustuskurssin töitä ja toukokuussa grafiikkaa. Sekä syksyllä että keväällä teimme opintomatkan Rovaniemelle, jossa kävimme katsomassa mm. Lapin taidemuseon näyttelyitä Korundissa ja ostoksilla Taidekehystämö Hyvärisellä.

4 kommenttia:

  1. AIVAN MAHTAVAA !!! Hieno idea tämä blogin kirjoittaminen ja töiden esittely meille "ulkopuolisille".

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kunhan tässä vauhtiin päästään...!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista