21.9.2012

Savi kasvaa korkoa

 
Tarja viimeistelee koiranpentureliefia
Tarjan koiranpentu valmiina kuivatukseen
 
Viime viikolla työstimme ensi kerrran savea ja tehtävänä oli tehdä kohokuva eli reliefi. Siinä yhdistyy piirtäminen eli kaiverrus -saveen voi siis piirtää- ja toisaalta veistoksellisuus, kolmiulotteisuus, jolloin alustaan rakennetaan lisäsavella korkeutta. Historian ensimmäiset reliefit olivat kaiverrettuja uurtoreliefejä, niitä löytyy jopa luolamaalusten yhteydestä aikojen aamusta. Kun veistotaidot ja välineet kehittyivät, kuvat alkoivat nousta yhä enemmän ulos alustastaan. Jossakin vaiheessa veistokset pomppasivat ulos seinästään ja alkoivat itsenäisen elämänsä ilman taustaseinää.(Hauska ajatus, että näin olisi käynyt, mutta oikeasti itsenäiset veistokset lienevät yhtä vanhoja kuin luolamaalauksetkin, ne olivat pieniä maaäiti-veistoksia.) 
 
Savi kasvoi korkoa ihan mukavasti. Aiheet löytyivät omista lemmikeistä, henkilöaiheista ja hyötykäyttöön tarkoitetuista kohokuvista. Työt asetettiin kuivumaan kahden muovikalvon väliin, jotta kuivuminen olisi tasaista eivätkä työt vääntyisi. Muutamaa työtä jatkettiin seuraavalla kerralla, niiden kosteus varmistettiin märällä kankaalla ja muovipussilla.Töitä pystyikin hyvin jatkamaan seuraavalla viikolla.  Nyt kaikki työt ovat kuivumassa ja odottelevat polttoa.
 
Kävin tänään kaverin kanssa ottamassa lisäkuvia töistä ja kaveri sano, jotta ne on ku oikean taiteilijan tekemiä. Soon hyvä kun muillekin kelpas.
 



Birgitta muotoilee naiskuvaa





Nyt taustakin on viimeistelty
 


Marketan helmikana


Arjan keppihevonen odottelee talliin pääsyä

 
Vuokko teki prinsessapeilille yläkehyksen


 
 
 
Aijan tarjoilusetissä on käytetty kaiverruskoristelua
Tuulimarijan moderni reliefi
 
 


2 kommenttia:

  1. SOON HYVÄ, KUN SAAMME NÄHDÄ KUIKA TYÖSKENTELYMME EDISTYY..

    VastaaPoista
  2. Jostakin tuntemattomasta syystä blogin loppuosa siirtyi kohtaan lisätietoja.Eli siellä on lisää kuvia.

    VastaaPoista