Olipa kerran

Olipa kerran pieni Menninkäinen. Se asui tietenkin menninkäisten metsässä. Se oli arka ja ujo, kuten menninkäiset ovat, mutta perusluonteeltaan aika veijari ja velmu, joka tarkkaavaisesti seurasi metsän elämää ja kaikkea mitä siellä tapahtui.

Tänään se näki jotain hyvin uutta ja outoa. Sen pää oli vähällä mennä aivan pyörälle.

 

 

Joku kultakasvoinen, valkopukuinen olento levitteli siipiään keskellä metsää kuin aikoisi lentoon.

Saman ilmiön havaitsi myös Menninkäisen serkku metsänhenki Kirjoviitta ja jäi seuraamaan, mitä oikein oli meneillään.

Samassa valkopukuinen olento hyppäsi kalliolta ilmaan ja räpytteli siipiään.

 

"Kraak,kraak.Tuosta nyt ei tule mitään", raakkui metsässä asuva Korppi. "Minä se meistä ole se, joka lentää osaan."

 

Ilta alkoi hämärtää ja Kuuneito levitteli hämäränhuntua surumielisesti. Taivaalla ei näkynyt enää valkoista lentäjää.

Pikku Menninkäinen oli nähnyt kaiken ja oli hyvin hyvin vakavana. Mitä oli tapahtunut?

Kuuneito lauloi valituslaulua, joka sai sydämen melkein särkymään.

Korppi sen sijaan raakkui itsevarmasti ja pahaenteisesti niin että kuulijalta sydän tuntui pysähtyvän.

 

Metsänhenki Kirjoviitta kiirehti paikalle tarkastamaan, miten oli käynyt.

 

Auringon viime säteet valaisivat hangella makaavaa valkopukuista olentoa. Kaikki katsoivat hievahtamatta. Hengittikö se? Mitä pitäisi tehdä? Yhtäkkiä kuului kevyt henkäys ja olento avasi silmänsä.

"Kuka oikein olet ja minne yritit lentää", kyseli Kuuneito. "Olen Ikaros ja halusin tavoittaa isäni Auringon, mutta siipeni eivät kestäneetkään", kertoi valkopukuinen ja kokoili siipiään. "Oi, minä olisin ollut paljon lähempänä, jos olisit lentänyt minun luokseni", sanoi kuuneito. Näytti siltä, että se oli samalla kertaa sekä huolestunut että vähän ihastunut kauniiseen lentäjään.

Pikku Menninkäistä alkoi naurattamaan, se oli niin helpottunut, kun huomasi että kaikki oli sittenkin hyvin.

 

Kirjoviitta hymyili, sillä se arvasi, mitä pikkuserkku Menninkäinen ajatteli. Tietenkin menninkäinen haluaisi leikkimään uuden tuttavuuden kanssa.

 

 

Niinhän siinä kävikin. Ikaros unohti rikkinäiset siipensä ja Menninkäinen oli ikionnellinen, sillä Ikaros leikki sen kanssa koko illan.Kuuneitokin oli onnellinen, sillä Ikaros lupasi seuraavalla kerralla lentää sen luokse eikä Aurinkoon. Se valaisi Ikaroksen ja Menninkäisen leikkiä ja Menninkäisen kotimatkaa,kun tämän oli viimein lähdettävä nukkumaan. Ikaros sen sijaan kääriytyi Kuuneidon viitan hämärään odottamaan aamua ja uusien siipien kasvamista.

 

 

 

 

 

 

 

Pitkä matka fantasiaan

Kurssi 6 keskittyi kevään aikana kollaasiin ja fantasia-asujen tekoon. Opiston kevätnäyttelyyn Sodankylään ja toukokuun näyttelyyn Kittilän kirjastoon valikoitui kollaasitöistä itsestään selvästi upea Satulinna, joka näyttelyyn sai prinsessankin parvekkeelleen. Hän ei olekaan ikään kultakutrinen rimpsumekkoinen perinneprinsessa vaan moderni nuori nainen, joka ihmettelee, jotta missäs satumaassa tässä oikein eletään. -Linnan  vaiheisiin voit tutustua aiemmassa blogissa.

Tässä vielä kuva somasta kauriista linnan kupeella. Työ sai myös huolitellut harmaat kehykset vanhasta lumiaitalaudasta.

 

 

Matka fantasian maailmaan oli jokseenkin pitkä ja kivikkoinen. Monella oli esteitä olla paikalla kurssitunneilla, huomasimme vähän liian myöhään, että pukujen teko olisi vaatinut toisenlaista kurssijärjestelyä - tehokas intensiivinen viikonloppukurssi olisi omiaan tällaiselle teemalle ja kokoontumispaikassa pitäisi olla käytössä ompelukoneita ja mm. pistorasioita pitäisi seinissä olla tarpeeksi.. Niinpä puvut käytännössä suurimmaksi osaksi valmistuivat kurssilaisten kotona, vain pieniä yksityiskohtia saattoi tehdä kokoontumisiltoina.

Hienoja pukuja valmistui kuitenkin kaikkiaan  6 kpl, kuvauksiin ehti viisi pukua. Kuvaukset hoiti Birgitta, jolla oli kunnollinen kamera, muutkin kuvasivat, itsekin kuvasin, mutta tulostusvaiheessa kuvausjäljestä huomasi selvästi, kuinka paljon parempi kuvan laatu on ammattilaiskamerassa. Kuvat tulostin opiston värilaserilla A-4 kokoon ja laitoin pikapaspiksiin kirjaston näyttelyä varten. Seuraavassa muutamia kuvia matkan varrelta.



Korppi saa siipisulkia ja naamio on tekstiilistä ja talouspaperirullasta.

 

Menninkäisen kasvojen sovittelua. hame liimattiin suikaleista vanhan kapean hameen päälle.

Taikaviitta työvaiheessa kotikeittiön pöydällä.

Ikaroksen viitan maalausta. Viitta vanhaa verhoa.

 

Tässä Birgitan ottama yhteiskuva kuvaussession päätteeksi. Valokuvat otettiin maastossa, pukeutumis- ja meikkaustukikohtana oli Sirkan päiväkoti, jonka lapset saivat ihmetellä yllätyksellisiä hiippareita. Mutta mitä menninkäisten metsässä tapahtui, siitä tarkemmin seuraavassa blogissa.