Olipa kerran

Olipa kerran pieni Menninkäinen. Se asui tietenkin menninkäisten metsässä. Se oli arka ja ujo, kuten menninkäiset ovat, mutta perusluonteeltaan aika veijari ja velmu, joka tarkkaavaisesti seurasi metsän elämää ja kaikkea mitä siellä tapahtui.

Tänään se näki jotain hyvin uutta ja outoa. Sen pää oli vähällä mennä aivan pyörälle.

 

 

Joku kultakasvoinen, valkopukuinen olento levitteli siipiään keskellä metsää kuin aikoisi lentoon.

Saman ilmiön havaitsi myös Menninkäisen serkku metsänhenki Kirjoviitta ja jäi seuraamaan, mitä oikein oli meneillään.

Samassa valkopukuinen olento hyppäsi kalliolta ilmaan ja räpytteli siipiään.

 

"Kraak,kraak.Tuosta nyt ei tule mitään", raakkui metsässä asuva Korppi. "Minä se meistä ole se, joka lentää osaan."

 

Ilta alkoi hämärtää ja Kuuneito levitteli hämäränhuntua surumielisesti. Taivaalla ei näkynyt enää valkoista lentäjää.

Pikku Menninkäinen oli nähnyt kaiken ja oli hyvin hyvin vakavana. Mitä oli tapahtunut?

Kuuneito lauloi valituslaulua, joka sai sydämen melkein särkymään.

Korppi sen sijaan raakkui itsevarmasti ja pahaenteisesti niin että kuulijalta sydän tuntui pysähtyvän.

 

Metsänhenki Kirjoviitta kiirehti paikalle tarkastamaan, miten oli käynyt.

 

Auringon viime säteet valaisivat hangella makaavaa valkopukuista olentoa. Kaikki katsoivat hievahtamatta. Hengittikö se? Mitä pitäisi tehdä? Yhtäkkiä kuului kevyt henkäys ja olento avasi silmänsä.

"Kuka oikein olet ja minne yritit lentää", kyseli Kuuneito. "Olen Ikaros ja halusin tavoittaa isäni Auringon, mutta siipeni eivät kestäneetkään", kertoi valkopukuinen ja kokoili siipiään. "Oi, minä olisin ollut paljon lähempänä, jos olisit lentänyt minun luokseni", sanoi kuuneito. Näytti siltä, että se oli samalla kertaa sekä huolestunut että vähän ihastunut kauniiseen lentäjään.

Pikku Menninkäistä alkoi naurattamaan, se oli niin helpottunut, kun huomasi että kaikki oli sittenkin hyvin.

 

Kirjoviitta hymyili, sillä se arvasi, mitä pikkuserkku Menninkäinen ajatteli. Tietenkin menninkäinen haluaisi leikkimään uuden tuttavuuden kanssa.

 

 

Niinhän siinä kävikin. Ikaros unohti rikkinäiset siipensä ja Menninkäinen oli ikionnellinen, sillä Ikaros leikki sen kanssa koko illan.Kuuneitokin oli onnellinen, sillä Ikaros lupasi seuraavalla kerralla lentää sen luokse eikä Aurinkoon. Se valaisi Ikaroksen ja Menninkäisen leikkiä ja Menninkäisen kotimatkaa,kun tämän oli viimein lähdettävä nukkumaan. Ikaros sen sijaan kääriytyi Kuuneidon viitan hämärään odottamaan aamua ja uusien siipien kasvamista.

 

 

 

 

 

 

 

Pitkä matka fantasiaan

Kurssi 6 keskittyi kevään aikana kollaasiin ja fantasia-asujen tekoon. Opiston kevätnäyttelyyn Sodankylään ja toukokuun näyttelyyn Kittilän kirjastoon valikoitui kollaasitöistä itsestään selvästi upea Satulinna, joka näyttelyyn sai prinsessankin parvekkeelleen. Hän ei olekaan ikään kultakutrinen rimpsumekkoinen perinneprinsessa vaan moderni nuori nainen, joka ihmettelee, jotta missäs satumaassa tässä oikein eletään. -Linnan  vaiheisiin voit tutustua aiemmassa blogissa.

Tässä vielä kuva somasta kauriista linnan kupeella. Työ sai myös huolitellut harmaat kehykset vanhasta lumiaitalaudasta.

 

 

Matka fantasian maailmaan oli jokseenkin pitkä ja kivikkoinen. Monella oli esteitä olla paikalla kurssitunneilla, huomasimme vähän liian myöhään, että pukujen teko olisi vaatinut toisenlaista kurssijärjestelyä - tehokas intensiivinen viikonloppukurssi olisi omiaan tällaiselle teemalle ja kokoontumispaikassa pitäisi olla käytössä ompelukoneita ja mm. pistorasioita pitäisi seinissä olla tarpeeksi.. Niinpä puvut käytännössä suurimmaksi osaksi valmistuivat kurssilaisten kotona, vain pieniä yksityiskohtia saattoi tehdä kokoontumisiltoina.

Hienoja pukuja valmistui kuitenkin kaikkiaan  6 kpl, kuvauksiin ehti viisi pukua. Kuvaukset hoiti Birgitta, jolla oli kunnollinen kamera, muutkin kuvasivat, itsekin kuvasin, mutta tulostusvaiheessa kuvausjäljestä huomasi selvästi, kuinka paljon parempi kuvan laatu on ammattilaiskamerassa. Kuvat tulostin opiston värilaserilla A-4 kokoon ja laitoin pikapaspiksiin kirjaston näyttelyä varten. Seuraavassa muutamia kuvia matkan varrelta.



Korppi saa siipisulkia ja naamio on tekstiilistä ja talouspaperirullasta.

 

Menninkäisen kasvojen sovittelua. hame liimattiin suikaleista vanhan kapean hameen päälle.

Taikaviitta työvaiheessa kotikeittiön pöydällä.

Ikaroksen viitan maalausta. Viitta vanhaa verhoa.

 

Tässä Birgitan ottama yhteiskuva kuvaussession päätteeksi. Valokuvat otettiin maastossa, pukeutumis- ja meikkaustukikohtana oli Sirkan päiväkoti, jonka lapset saivat ihmetellä yllätyksellisiä hiippareita. Mutta mitä menninkäisten metsässä tapahtui, siitä tarkemmin seuraavassa blogissa.

Vuorossa linon kaiverrusta

Hiihtoloman jälkeen oli vuorossa linopainanta. Työ alkoi suunnittelulla ja laatan kaiverruksella. Apuna oli pieni teline: kun laatan asetti siihen ja telinelevyn lukitsi pöydän reunaan, niin saattoi kaivertaa turvallisesti ilman pelkoa, että veitsi lipsahtaa sormille. Tärkeä on tietenkin työstää levyä niin, ettei omat sormet ole edessä, kun veitsi päättää pongahtaa omille teilleen.Selvisimmekin ilman isompia haavereita.

Jos levy tuntui liian kovalta omille voimille, sen sai pehmeämmäksi käyttämällä sitä kuuman vesihanan alla. Siksi leikattava piirros oli vahvistettu veden kestävällä tussilla. Ensimmäiset vedokset teimme vesiliukoisella painovärillä, jota olemme koululaisten kanssa käyttäneet ja jota on tilattu koulutarvikkeiden toimittajalta. Käytössä ollut värimerkki ei kuitenkaan antanut linossa tarpeeksi hyviä tuloksia, väri oli kerta kaikkiaan liian vetelää (parempaakin vesiliukoista on olemassa, mutta meillä sitä ei ollut ja toimitusajat tänne periferiaan pitkät).

 Tilanteen pelasti kun muistin, että opiston tekstiilityön opettaja Eeva oli lahjoittanut aiemmin öljyliukoisia värejä neljä tuubia käyttöömme. Niinpä Juhon kanssa kokeilimme ensin ja huomasimme oitis, että jokainen vedos onnistuu ja väri toimii aivan mainiosti. Hankalan laattojen, telojen ja käsien puhdistuksen hoidimme pensselipesulla, joka on biologisesti hajoavaa eikä niin ärhäkkää kuin tärpätti. Vielä ihoystävällisemmän pesuaineen saimme ihan tavallisesti rypsiöljystä kun sain siihen vinkin face bookin kautta. Koskaan ei siis ole liian myöhäistä oppia uutta! Eipä tuommoinenkaan ole ennen käynyt mielessä, vaikka olisi pitänyt älytä - öljyllä öljy lähtee.

Lopuksi kuvia ensimmäisistä linotöistämme. Nyt jäljellä on enää lisävedosten teko, muutaman työn lähettäminen opiston näyttelyyn ja toukokuuksi Kittilän kirjastoon mahtuu sitten useampi työ.

Ewan ex libris



Ewan linnunrata



Juhon japanilainen mietelause

Annen pöllötyö mukailee Reidar Särestöniemen piirrosta.

Tommin ornamenttikiemuroista tehtiin useita väriversioita. Kuviota voisi käyttää myös kankaanpainannassa, joten laatta siis talteen.

Aleksin työssä jälleen mielenkiintoisia muotoja ja kuvioita.

Jenni ei ole ensimmäinen Frida Kahlo-fani Kotiniemen (kerhopaikka) historiassa. Kuvan myötä terveisiä aiemmille kerholaisille.



Aina ahkera ja lahjakas Vuokko ehti testata moniväripainatusta. Valkoista painoväriä kun ei ollut, niin korvasimme sen tavallisella öljyvärillä. Ensin vedostus pelkällä valkoisella, sitten siveltimellä muut värit haluttuihin kohtiin (maalinesteenä rypsiöljy, kun ei muuta siihen hätään löytynyt). Hyvin toimi niin väri kuin rypsiöljykin. Niin laatta kuin painopaperikin piti vain muistaa teipata kiinni alustaan, että värit osuvat oikealle kohdalle. 

Vuokon tulppaanien myötä grafiikan kurssimme toivottaa kaikille lukijoille hyvää loppukevättä ja kesää.

Kollagrafiaa kehiin

Helmikuun lopulla teimme grafiikkalaisten kanssa kollagrafiaa,  sana kirjoitetaan usein myös muodossa collagrafia. Hyvää suomennosta sanalle ei ole -kyseessä on tekniikka, jossa vedoslaatta valmistetaan paksuhkosta paperista tai pahvista. Alustalle liimataan leikattuja paperinpalasia, joista kuva muodostuu.Painoväri ei mene alustan ja sille liimatun paperin rajakohtaan, joten kaikki liimatut osat näkyvät erillisinä. Parhaiten idean huomaa kun katsoo valmiita vedoksia.

Aleksin työstä voit tarkkailla tekniikkaa: jokainen väripinta on oma paperinpalasensa. Työssä on paljon osia, joten liimaus on tehtävä sitä mukaa kun osia leikkaa, muutoin saattaisi olla hidas palapeli koottavana.

Tommin tatuoidussa kädessä on käytetty  päälleliimaustekniikkaa: ornamentit ja kynnet on liimattu käden päälle. Laattaa voi siis tehdä kerroksittain.

Juhon työ koostuu muutamasta osasta. Nenä ja suu on leikattu pahviveitsellä,
 

Annen kukkatyön yläosaan telattiin lämmintä ja ala-osaan kylmää väriä. Kollagrafiassa ei voi käyttää ns.paikallisväriä.

Ewan siniset kukat

Jennin kollagrafian vedossarjaa: työn ilmettä ja luonnetta voi olennaisesti muuttaa väritystä vaihtamalla.



Vuokon lentävän linnun lähes yksivärinen versio

Pienemmällä telalla saatiin oranssia rintaan ja sinertävää siipiin. Vedostuspaperiksi otettiin musta, silloin useimpia värejä täytyy taittaa valkoisella, jotta väristä tulee vähän peittävämpi ja kuvasta tulee selkeämpi.

On linna vielä vailla prinsessaa

Kollaasikurssin näyttävimpiä ja hauskimpia töitä on Vuokon ja Arjan yhteistyö "Satulinna". Siinä on käytetty monenlaista materiaalia: pohjana pahville liimattua tapetinpalasia, sitten pahvista pakkausmateriaalia, josta syntyi linnan runko. Linna maalattiin ja seinämille ilmestyi ikkunoita, ovia ja linnaa puolustavia ritareita ja sotureita sekä erilaisia otuksia, jotka uhkaavat valloittaa linnan.

Tapetinpalasilla peitettyä pohjaa
 



Yleiskuva linnasta ennen lopullisia viimeistelyjä

 



Jousimies puolustaa linnaketta

Velho lukee loitsunsa

Linnan ulkopuolelle tuli eläimiä, kasveja, kiviä

Linnan torneissa hulmuavat viirit

Vaan koska avautuu ovet nuo,

jotka prinsessan ulos tuo?

Onko prinsessa linnassaan

vaiko vankina oudon maan?

Me jatkamme prinsessan etsintää,

saa ritarit hirviön metsästää.